Storywood kennel

Passionate about keeshond

 
 

Aidan A-pentue 2011

   
* LUE LISÄÄ PENTUEESTA * 
* KUVAT 0-2 viikkoa*
* KUVAT 3 viikkoa- *

* KUVAT 4,5-5 viikkoa *
* KUVAT 6-7 viikkoa *

    
17.8.2011 Uusiin koteihin

Kuusi pentua on jo saateltu maailmalle. Tunne on haikea, mutta onneksi kaksi pentua viihdyttää meitä vielä hetken aikaa ennen kuin nekin lähtevät uusiin koteihinsa. Olemme olleet onnekkaita, koska kaikille kahdeksalle pennulle on löytynyt aivan erinomaiset kodit. Toivotamme kaikille paljon onnellisia hetkiä yhdessä pentujenne kanssa. Pidetään yhteyttä :)!

 

8.8.2011 Lähtö lähestyy

Pennut ovat jo 7,5-viikkoisia ja niiden on pian aika lähteä maailmalle. Haikeus valtaa mielen, mutta onneksi pennuilla on todella hyvät kodit odottamassa. 

Pennut ovat olleet erilaisissa touhuissa mukana sekä kotona että turvallisissa paikoissa kauempanakin. Olemme seikkailleet pentujen kanssa mm. mummolassa ja metsässä.

 

1.8.2011 Pennut kuusiviikkoisia

Pennut ovat nyt kuusiviikkoisia ja oppivat hurjaa vauhtia uusia taitoja. Ulos asioiminen, luoksetulo, autoilu ja muut tärkeät taidot sujuvat jo kaikilta melko hyvin. Pentunappulan lisäksi ne ovat maistelleet tyytyväisinä monia uusia makuja, kuten raakaa jauhelihaa, naudanmahaa ja hapanmaitotuotteita. 

Pentujen viralliset nimet alkavat olla selvillä. Nimet alkavat A-kirjaimella ja teemana ovat italiankieliset musiikkitermit (tähän tyyliin). Onhan Aida-emo syntyjään Italiasta ja sen virallinen nimi on Opera. Kutsumanimikin tulee Verdin oopperan mukaan. Myös sen suvussa on pitkät perinteet musiikkinimien suhteen (Trumpet's kennelissä syntyneen emon suvun rokkibiisien nimet, isoisä puolestaan klassisempi Verdi's Rigoletto).

 

19.7.2011 Ulkoilmaelämää

Pennut laajensivat jälleen elinpiiriään, tällä kertaa ulkoilmaan. Neliviikkoisina ne valtasivat pentuhuoneensa lisäksi terassimme. Säät ovat suosineet, joten nyt ne viettävät päivänsä aamusta iltaan kulkien oman halunsa mukaan terassin ja sisätilojen väliä. Aamuisin iloinen pentulauma tepsuttaa ulos häntiä heiluttaen heti kun ovi aukeaa ja illalla päivän seikkailuista väsyneet karvapallot paimennetaan takaisin sisään yöunille. Olemme ulkoilleet päivittäin lyhyempiä hetkiä myös aidatulla pihanurmikollamme. Jos säät jatkuvat edelleen hyvinä, pentuaitaus laajenee pian pysyvämmin myös nurmikolle. 

Aida on ilahtunut, kun pennuista on alkanut olla sille leikkiseuraa. Se on antaumuksella opettanut niille kessumaisia niiauksia, loikkia ja kiepauksia. Pennut ovat vielä melko kömpelöitä, mutta vauhti yltyykoko ajan!


  

Meillä on käynyt viime aikoina runsaasti vieraita katsomassa pentuja. Se tekee niille hyvää ja ne todella nauttivat huomiosta. Tervetuloa muutkin katsomaan näitä suloisuuksia, kunhan aika sovitaan!
 

* UUSIA KUVIA 4,5 viikkoisista pennuista *

 

12.7.2011 Muutto

Pentujen elämässä tapahtui uusia asioita niiden tullessa kolmiviikkoisiksi. Ensin aloiteltiin maistelemaan kiinteää ruokaa, joka osoittautuikin heti kovin suosituksi. Vähän kerrallaan kiinteän ruoan määrää lisätään ja maitohuikat alkavat harventua. 

Muutto isompiin tiloihin koitti, kun ensin pentulaatikko ja sitten myös pentuhuone alkoivat käydä pennuille pieniksi. Koko konkkaronkka muutti olohuoneemme yhteydessä olevaan ruokailuhuoneeseen, joka on aluksi erotettu muista tiloista pentuaitauksella. Pennut tottuvat elämän ääniin ja touhuihin kotimme keskipisteinä. Kun seikkailunhalu yhä kasvaa, reviiri laajentuu oven takana olevalle terassille ja takapihalle.

Myös ulkoilmaa on käyty varovasti haistelemassa, kuten  pentujen kolmeviikkoiskuvista näkee:

* PENTUKUVAGALLERIA 3 viikkoa- *
   

 
Punainen tyttö

 

2.7.2011 Tutkimusmatkalla pentulaatikon ulkopuolella

Pennut ovat nyt kaksiviikkoisia ja kehitys on nopeaa. Ne oppivat päivittäin uusia taitoja. Ensimmäiset tutkimusretket pentulaatikon ulkopuolella on suoritettu. Kävely sujuu useimmilta jo melko hyvin, vaikka pienet pyllähdykset kuuluvat toki vielä asiaan. Silmät alkavat hahmottaa valoja ja hahmoja. Koirien kieltä opetellaan kovasti. Ensimmäiset hännäheilutukset ja ulvonnat on jo havaittu.

 


Mikä tuo on?


Tutkimusmatkalla mamman turvallisessa valvonnassa


Vaaleapunainen tyttö kävelee kuin vanha tekijä

 

29.6.2011 Silmät avautuvat ja muita kehitysaskeleita

Pennut ovat nyt 11 vuorokauden ikäisiä. Kaikki ovat vähintään tuplanneet ja osa jo melkein kolminkertaistaneet syntymäpainonsa. Ensimmäisten silmät alkavat nyt avautua. Ihan ensimmäisenä maailmaa ehti kurkistamaan valkoinen tyttö. Pari ketterintä pentua, vaaleanpunainen ja violetti tyttö, yrittävät jo hapuilla ensimmäisiä horjuvia kävelyaskeleita. Pentujen maitoa täynnä olevat vatsat painavat, mutta ne yrittävät jo liikkua tomerasti eteenpäin keskivartaloaan kannatellen. Tuleekohan niistä isona agilitykoiria :)? 

Pinkki tyttö kurkistee pentulaatikon laidan yli miettiväisen näköisenä. Useimmat pennuista tyytyvät vielä pentulaatikon kokoiseen pienoismaailmaan. Ja mikäs niiden olisi siellä kölliessä Aida-emon hellässä hoivassa. Lähiviikkoina koiranpennun luontainen uteliaisuus ottaa niidenkin kohdalla vallan ja tutkimusmatkat alkavat. Sitä odotellessa kasvetaan ja kerätään voimia.

PS. Pennuista on tulossa uusia kaksiviikkoiskuvia muutaman päivän kuluttua.

 

20.6.2011 Pennut ovat syntyneet

Aidan lämmöt laskivat perjantaina puolen päivän aikaan. Tiesimme siitä odottaa synnytystä alkavaksi vuorokauden sisällä. Aida petaili ja läähätteli avautumisvaiheessa hyvin hillitysti. Perjantain ja lauantain välisen yön se nukkui niin rauhallisesti, että epäilimme jo hetken synnytyksen alkavan vasta myöhemmin. Vaan aikataulussa oltiin oppikirjojen malliin.

Synnytys tapahtui lauantaina 18.6. aamupäivän kuluessa. Aida ponnisti maailmaan peräti kahdeksan pentua vain reilussa kahdessa tunnissa. Kaksi ensimmäistä pentua oli poikia ja kaikki loput olivatkin tyttöjä. Melkoinen katras!

Aida osoittautui erinomaisilla vaistoilla varustetuksi emoksi. Se hoitaa pentujaan mallikkaasti. Pennut ovat terhakkaita ja kaikkien painot ovat lähteneet nousuun. 

Lue lisää pentusivulta ja -blogista sekä katso kuvia pennuista.

 

12.6.2011 Viimeinen viikko ennen synnytystä alkaa

Viime viikon helteet koettelivat koiria ja erityisesti viimeisillään tiineenä olevaa Aidaa. Onneksi asumme puiden siimeksessä sijaitsevassa kivitalossa, joten sisätilat ovat pysyneet miellyttävän viileinä. Päivän mittaan ulkona vain käväistiin muutaman kerran nopeasti ja vasta illalla auringon laskettua käytiin hieman kauempana lenkillä. Aidan kohdalla lenkit ovat jo muuttuneet rauhalliseksi pienten matkojen köpöttelyksi.

Vaikka ravinnontarve on suuri, helteiden takia ruokakaan ei ole oikein maistunut. Herkkujen avulla Aidan vatsaan on kuitenkin saatu menemään täytettä. Onneksi vesi on maistunut hyvin.

Viimeinen viikko ennen synnytystä lähtee nyt käyntiin. Pentujen liikkeet tuntuvat jo selvästi.  Vatsassa vaikuttaa kasvavan niistä päätellen vilkas joukko! 


Mamma ja vatsa viikko ennen synnytystä

 

4.6.2011 Vatsa kasvaa

Aida voi hyvin, mutta kasvava vatsa tekee olon jo hieman tukalaksi. Mukavaa makuuasentoa on hankalaa löytää. Ruoka maistuu hyvin, mutta vatsaan mahtuu enää pieniä annoksia kerrallaan. Ruokintakertoja onkin edelleen lisätty. Pikku spurtit ja loikat onnistuvat yhä, mutta kävelylenkeillä etenemisvauhti on jo rauhallista ja välillä pidetään hengähdystaukoja. 

Pentuhuone ja -laatikko on jo laitettu valmiiksi. Aida on käynyt jo hieman tutustumassa pentulaatikkoon, joka vaikutti olevan sen mieleen. Olemme tehneet synnytystä ja pentujen ensimmäisiä päiviä varten tarvittavat hankinnat valmiiksi. Myös pentulaatikkokamera on testattu, joten halukkaat pääsevät myöhemmin näkemään sen kautta pentujen touhuja.

Vähän kerrallaan valmistaudutaan siis parin viikon päästä koittavaan H-hetkeen :).

 

23.5.2011 Tyytyväinen tuleva mamma

Aidan aamupahoinvointi on vihdoin ohi ja nyt sillä on KAMALA NÄLKÄ! Se syö kahden (tai kolmen, neljän, viiden vaiko kuuden?) edestä. Aida vaikuttaa voivan tällä hetkellä oikein hyvin ja aivan hehkuu tyytyväisyyttä:
 

 

16.5.2011 Tiineysultra

Hermoja koetteleva jännitys päättyi vihdoin, kun kävimme Aidan kanssa tiineysultrassa. Kyllä, pentuja on todellakin tulossa :)! Tarkkaa määrää on mahdotonta sanoa, mutta pentuja näkyi joka tapauksessa useita. Alla olevan kuvan avulla pääsee hieman kurkkaamaan tulokkaita. Oikeanpuoleisesta pennusta voi erottaa pään, vartalon ja pienet jalat. Ihan selviä pentuja, eikö vain :)? 

Viides tiineysviikko pyörähti nyt käyntiin. Aida maisteli tänään jo ensimmäistä kertaa penturuokaa. Nyt on edessä muutama viikko vatsan kasvattelua, rauhallista lenkkeilyä ja tasaista elämää synnytystä odotellessa.

   

5.5.2011 Ensimerkkien tarkkailua

Astutuksesta on kulunut 2,5 viikkoa. Vielä on liian aikaista sanoa, onko Aida kantavana. Joitain merkkejä olemme olleet näkevinämme, mutta aika näyttää ovatko ne todellisia vai toiveajattelua :). Aida on nirsoillut hieman ruuan kanssa ja ollut normaalia väsyneempi. Lenkillä se sipsuttelee hillitysti ja väsy yllättää pitkin päivää:
 

 
Puolentoista viikon kuluttua menemme ultraan, jossa saadaan asiaan varmuus. Peukut pystyyn!

 

23.4.2011 Kevätkylvöt on tehty

Otatimme varmuuden vuoksi Aidalta progesteronitestit. Torstaina otetun ensimmäisen testin tulos kertoi, ettei vielä muutamaan päivään olisi kiirettä sulhasen luo. Maanantai-iltapäivällä otettiin toinen testi, jonka seuraavana päivänä saatavaa tulosta ei kuitenkaan enää ehditty odottamaan. Tilanne eteni nopeasti ja koirien käytöksen perusteella vaikutti siltä, että tiistaiaamuna olisi syytä lähteä treffeille.
 
Tapaaminen sujui paremmin kuin hyvin. Aida ja Jedi pitivät kovasti toisistaan ja tutustuminen hoidettiin vauhdikkaan leikkituokion merkeissä. Varsinainen astutus onnistui erinomaisen hyvin. Progesteronitestin tulos tuli vasta astutuksen jälkeen, ja se varmisti ajoituksen olleen kohdallaan. Treffit uusittiin torstaina, ja pariskunta oli edelleen innokkaalla tuulella.
 
Nyt jäämme toiveikkaina odottamaan tuloksia!
 

 

Ota kiinni jos saat!
 

11.4.2011 Juoksu on alkanut

Asiat alkavat nyt toden teolla edetä, sillä Aidan juoksu alkoi vajaa viikko sitten. Se jättää lenkkireittien varrelle tiuhaan houkuttelevasti tuoksuvia viestejään sulhasehdokkaille ja valmistautuu H-hetkeen.
 
Treffit Jedin kanssa on jo alustavasti sovittu, mutta oikea ajankohta tuplavarmistetaan vielä progesteronitestillä ja Maunon erehtymättömän tarkalla nenällä. Ongelmia tuskin ilmenee, kunhan pariskunta vain saatetaan yhteen oikeaan aikaan.
 
Viikon sisällä pitäisi tapahtua. Onpa jännittävää!
 

Kuvassa Aida pari viikkoa ennen juoksun alkamista
  

1.3.2011 Jalostustoimikunnan hyväksyntä

Jalostustoimikunta on arvioinut suunnitteilla olevan yhdistelmän ja sen hyväksi todennut. Iloksemme yhdistelmää pidettiin hyvin harkittuna ja perusteltuna, joten sille myönnettiin hyväksyntä :).
 

11.2.2011 Sulhanen esittelyssä

Aidan sulhaseksi valikoitui Eerondaali Jedi. Se on komea ja käytökseltään herrasmiesmäinen nuori uros, jolla on sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Lue lisää Jedistä ja suunnitellusta pentueesta TÄÄLTÄ...
 
Odotamme mielenkiinnolla suunnitelmien toteutumista. Aidan juoksun pitäisi alkaa huhtikuun tienoilla. Jos kaikki menee hyvin, pennut syntyvät kesäkuussa, mikä on niiden kannalta aivan ihanteellinen aika. Kesäsäät mahdollistavat runsaan ulkoilun, mikä antaa hyvän alun pentujen elämälle.
 
Odottavan aika on tunnetusti pitkä, joten olemme jo aloitelleet hiljakseen esivalmisteluja. Aidan rokotukset on hoidettu ajan tasalle, kotisivut päivitetty ja rotujärjestömme jalostustoimikunnalle on lähetetty jalostustiedustelu suunnitteilla olevalle yhdistelmälle. Nyt toivomme myötätuulta, jotta suunnitelmat muuttuisivat todeksi!
 

Eerondaali Jedi, kuva Mervi Karinkanta
 


Aida aatoksissa


Aida pentuna