Uutisia ja tuloksia | News & results 2007

    Vuosi /year 2006       

           

    Uutisia 2007                                        


    Joulukuu 2007:


    16.12. Mila Pohjoismaiden Voittaja 2007-näyttelyssä Tukholmassa:


     
    Mila kehässä, handlerina Johanna Koskinen
    © Juha Norrena

    Katso video Milasta nuortenluokassa (Mila toisena jonossa)


    Mila matkusti Erkki-pappansa kanssa Tukholmaan Pohjoismaiden Voittaja 2007-näyttelyyn. Se pärjäsi todella hienosti englantilaisen tuomarin Sheila Jakemanin kehässä. Se voitti nuorten luokan ja sijoittui Paras narttu-kehässä toiseksi. Mila sai myös Ruotsin sertin. Milan isoisä Erkki pärjäsi myös hienosti. Se sijoittui uroksissa toiseksi ja siitä tuli sekä kansainvälinen että Ruotsin muotovalio. 

    Suuret kiitokset Nannalle ja Juhalle Milan mukaan ottamisesta ja onnittelut Erkin valioitumisesta!


    8.12. 
    Mila sai Juniorivoittaja 2007-tittelin:

    Lähdimme viettämään itsenäisyyspäiväviikonloppua Helsinkiin. Pääkohteemme oli tietysti vuosittain järjestettävä Voittaja-koiranäyttely, jossa jaetaan Suomen Kennelliiton Voittaja- ja Juniorivoittaja-tittelit. Kessujen tuomarina toimi Kirsti Lummelampi.

    16-kuukauden ikäinen Mila osallistui junioriluokkaan. Titteliä tavoittelemaan oli ilmoittautunut viisi hyvää koiraa. Tuomari valitsi niiden joukosta voittajaksi Milan, joka sai siten Juniorivoittaja 2007-tittelin. Mila sijoittui myös Paras narttu-kisassa kolmenneksi ja sai varasertin.

    Maunokin suoriutui näyttelyssä mukavasti sijoittuen valioissa toiseksi ja Paras Uros-luokassa kolmanneksi.

    2.12. Agilitykisat Seinäjoella: Mauno Mato startattasi vielä viimeisen kerran tänä vuonna Seinäjoen itsenäisyyspäiväkisoissa. Tuomari Minna Räsäsen molemmat radat olivat tosi kivoja.

    A-kisassa rimat olivat kahdella eri korkeudella (55 ja 60 cm). Mauno sovitti hyppynsä matalampien mukaan ja pudotti kaksi 60-senttistä. Muuten teimme ihan hyvän suorituksen. Tulos oli 10, aika -3.56 ja sijoitus 18./38.

    B-kisassa oli yksi hankala paikka, josta selvisimme kunnialla. Seuraavalla esteellä yhteen tiettyyn kohtaan keskittyminen kuitenkin kostautui. Vein Maunon huonossa kulmassa kepeille ja siitä tuli kieltovirhe. Muuten tämäkin rata oli ihan hyvä. Tulos siis 5, aika -0,96 ja sijoitus 14./35.

    Pikkuvirheitä lukuun ottamatta olen ihan tyytyväinen meidän suorituksiin. Viimeisen neljän kuukauden aikana ollaan treenattu vain kaksi kertaa ja kerran käyty kisoissa, joten siihen nähden meni paremmin kuin hyvin. Nyt me jäädään talvitauolle ja jatketaan taas keväämmällä!

    Marraskuu:

    18.11. Jyväskylä KV: Mauno oli ERI VAK2 ja Mila ERI NUK3 amerikkalaisella Kathleen Grossolla. Kasvattajaryhmä, jossa Mauno oli mukana puolisisarustensa kanssa, oli BIS-2.

    3.11. 
    Keeshondien agilitymestaruuskisat 2007: 

    Järjestimme kessuille ensimmäiset agilitymestaruuskisat Vöyrillä normaalien kisojen yhteydessä. Saimme uuden perinteen oikein mukavasti käyntiin. Kiitos kaikille osallistujille ja kannustusjoukoille!

    Maunon A-kisa meni aivan nappiin. Saldona oli Maunon toinen 0-tulos ja luokkavoitto! Enää yksi nolla, niin siirrymme kakkosluokkaan kisaamaan. Aika oli raskaalla radalla hurja -10,76, jota ei päässyt edes lähelle kukaan muu luokan 17 osallistujasta. Fiilis oli tosi hieno!

    B-kisassa edellisen startin jälkeisessä onnenhuumassa loppuivat paukut kesken sekä koiralta että ohjaajalta. Kiitos löysän ohjauksen, radalta oli tuloksena hylkäys. Milan tärppipäivien takia lemmenkipeää Maunoa kiinnosti enemmän jäädä haistelemaan keppejä, joille oli edellisessä luokassa pissinyt tyttökoira. Kessujen mestaruuskisassa B-kisan töpeksiminen pudotti Maunon 1-luokan kolmanneksi.

    A-kisan kieputukset eivät olleet Matin mieleen, joten pari lähti radalle hieman puolivaloilla. Jo viides este hypättiinkin sitten hylkäyksen arvoisesti väärältä puolelta yli, joten Colan peli kessujen mestaruuskisassa oli pelattu. B-kisassa asenne oli paremmin kohdallaan ja rata meni huomattavasti paremmin. Tulos oli 10 ja sijoitus luokan kuudes. Kessujen mestaruuskisassa Cola oli 2-luokan ensimmäinen - tosin luokan ainoana osallistujana ;).

    Rotumestariksi selviytyi Colan veli Charli ohjaajanaan Merje. Lämpimät onnittelut!


    Mestaruuskisan 1-luokassa sijoittuneet


    Mestaruuskisan 2-luokassa sijoittuneet

    Tulokset A-kisa, B-kisa
    Rotumestaruuskisan tulokset


    Lokakuu 2007:

    27.10. Osallistuin tänään Maunon kanssa BH- eli palveluskoirien käyttäytymiskokeeseen. Kokeen järjesti Saksanpaimenkoiraliiton Seinäjoen alaosasto ja tuomarina toimi Mikael Kallio. Kokeeseen osallistui kahdeksan koiraa, joista Mauno oli ainoa, joka ei ollut palveluskoirarotuinen. Mauno puolusti kessujen mainetta harrastuskoirana ansiokkaasti. Kokeen läpäisi hyväksytysti neljä koiraa, Mauno mukaan lukien. 

    Olen ihan tyytyväinen suoritukseen. Koe meni läpi helposti. Seuraaminen olisi toki voinut olla tiiviimpää, alkujännitykseni heijastui suoritukseen. Henkilöryhmän kohdalla maassa oli joku mielenkintoinen haju, jota piti molemmilla kerroilla ihmetellä hetki. Liikkestä istuminen, liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja paikallamakuu menivät loistavasti, ja niistä arvosana oli erinomainen.

    Mainittakoon, että tämä oli jo toinen BH-koe, jossa myös paikallamakuussa oleva koira tulee luokse luoksetuloliikkeessä. Minulla on ilmeisesti liian tehokas "Tänne"-kutsu ;). Viimeksi Colan BH:ssa tuli bordercollie Colan viereen perusasentoon, ja nyt Maunon kanssa rinnan tuli urossakemanni. Onneksi molemmat pojat olivat sosiaalisia eikä niille tullut erimielisyyttä.

    Kaupunkiosuus oli Maunon kaltaiselle täysipäiselle koiralle ihan läpihuutojuttu. Tuomari kehui kokeen lopuksi, että Mauno vaikuttaa oikein mukavanluonteiselta koiralta :).

    Seuraava tavoite tottelevaisuusrintamalla on jo suunnitteilla, ajatuksissa on osallistua tokokokeeseen ensi keväänä.

    20.10. Seinäjoki KV: "Kotinäyttelyssämme" Seinäjoella tuomari Hanna-Riina Aho arvosteli kaksitoista kessua. Kaikkiaan näyttelyyn oli ilmoittautunut 3600 koiraa. Tuomarin tiukasta linjasta huolimatta Mila ja Mauno pärjäsivät hienosti. Mauno sijoittui tällä kertaa uroksissa toiseksi kera varacacibin, ja Mila jatkoi vakuuttavia otteitaan. Se oli rodun paras ja sai jälleen sertin. 

    Pystykorvien ryhmäkilpailun tuomarina toimi Antti Aarnio, jolle arvostelutehtävä oli viimeinen ennen eläkkeelle siirtymistä. Aarnio suoritti viimeisen esiarvostelunsa todella huolella ja ajan kanssa. Isossa kehässä hän valitsi jatkoon kaksitoista koiraa, joiden joukkoon pääsi myös Mila. Joukkoa karsittiin vielä lisää, ja Mila valittiin neljän parhaan koiran joukkoon. Ryhmän voitti ansaitusti Aarnion oma rotu, suomenpystykorva. Neljänneksi pystykorvaryhmässä sijoittui vasta 14 kk ikäinen, kauniisti esiintynyt Mila!


    Mila RYP-4

    6.10. Oulu KV: Tuomarina toimi Paavo Mattila, jonka näkemyksiä lähdimme mielenkiinnolla kuulemaan. Mattila tuntee rodun jo vuosikymmenten takaa ja onpa hän kasvattanut yhden kessupentueenkin.

    Tehotyttö Mila jatkoi vakuuttavia otteitaan näyttelykehissä, vaikka paras turkki on vasta tulossa. Se otti viidennestä näyttelystään jo viidennen sertinsä! Mila valittiin myös VSP:ksi. Arvostelu kuului: "Hyvin kaunis nuori narttu. Kaunis pää ja ilme. Erinomaiset silmälasit. Hyvinkannetut korvat. Erinomainen kaula. Sopusuhtainen runko. Tyylikäs ylälinja. Erinomainen takaosa. Hyvä turkki. Erinomainen häntä. Kaunis väri. Erinomaiset liikkeet. Hyvin lupaava. Miellyttävä käytös." Kehän jälkeen Mattila kävi vielä kiittelemässä Milaa erittäin lupaavaksi.

    Myös Mauno pärjäsi Oulussa mukavasti. Se sijoittui Paras uros-kilpailussa toiseksi häviten vain isälleen. Tuomari mietti näiden kahden välillä pitkään, kunnes teki ratkaisunsa isä-Erkin (Keesbrook's Boldy Go) eduksi. Mauno sai myös varacacibin.

    Syyskuu 2007: 

    Cola kastroitiin syyskuun lopulla. Leikkaus meni hyvin ja Cola on toipunut nopeasti.

    11.9. Epäviralliset agilitykilpailut Vöyrillä: Mauno on ollut reilun kuukauden verran agilitytauolla, kun sen jumiin menneitä selkälihaksia on avattu. Koirahieroja, -fysioterapeutti Ida Ehnströmin avulla ne saatiin muutamalla käynnillä auki, kiitos Ida! Kokeilimme oman seuran epiksissä, miltä agility tuntuu tauon jälkeen. Ja hyvältähän se tuntui! Olimme ilmoittautuneet varmuuden vuoksi midiradalle, koska en halunnut rasittaa Maunon lihaksia heti liikaa. Mauno oli aivan innoissaan ja paineli radalla menemään hurjaa vauhtia! Ekalla radalla unohdin ottaa sen haltuun putkesta tullessa joten se paineli väärälle esteelle. Toisella radalla hallinta oli jo vähän parempi, ja vain keppien sisäänmenosta tuli pikkuvirhe. Vitonen riitti neljän MIDI1-luokan osallistujan joukosta voittoon. Tärkeämpää on kuitenkin se, että Mauno on taas kunnossa ja nauttii agilitystä!


    10.9.
    Saimme uusia kuvia Maunon pojista. Kiitos niistä!

    Turussa asuva Elmo-kippari (Lady Godiva's Favourite Boy) viettää oikeaa kessupojan unelmaelämää. Voisiko pieni proomukoira elämältä enempää vaatia ikioman veneen lisäksi?

    Myös Flis (Lady Godiva's Felix Felicitus) lähetti uusia kuvia, joissa se muistuttaa elävästi isäänsä:


    Elokuu 2007:

    31.8.-2.9. Vietimme todella mukavan viikonlopun Kessuleirillä Wanhassa Karhunmäessä. Leirillä oli hurjan hauskaa! Leirin tunnelmiin pääsee tutustumaan näiden valokuvien kautta. Kiitos kaikille leirillä mukana olleille ja kouluttamassa vierailleille!


    25.8.
    Kävimme viime viikonloppuna Tervakoskella koiranäyttelyssä. Kevyessä kesäturkissa esiintynyt Mauno lähti kokeilemaan onneaan kevään Ruotsin matkalla tutuksi tulleen hollantilaisen Corry Saesin kehään. 
    Mila jäi Colan seuraksi kotiin kasvattelemaan karvaa. Tuomari piti edelleen Maunosta, arvostelussa mainittiin mm. "Impressive dog" ja "Moves like a keeshond should" eli vapaasti suomentaen "vaikuttava uros" ja "liikkuu kuten keeshondin pitäisi". Niukan turkin takia Mauno sijoittui valiossa toiseksi ja Paras uros-luokassa kolmanneksi varacacibin kera.


    18.8.
    Saimme Tunturipuron kennelin väeltä
    kauniita Porin näyttelyn ryhmäkehässä otettuja kuvia Milasta. Kiitos!


    © Tunturipuron

    11.-12.8. MAUNOSTA KANS & POHJ & DK MVA: 

    Tämän vuoden kesälomamatkamme suuntautui Tanskaan, jonne ajelimme Ruotsin ja isojen siltojen kautta. Vietimme viikon kierrellen Tanskan maaseutua ja kaupunkinähtävyyksiä. Kävimme myös Saksan puolella ja Ruotsissakin ehdimme sompailla paluumatkalla. Mukana olivat kokeneet matkailijat Mauno ja sen sisar Musse (Eswood Maple Mousse). Kaverukset olivat kuin kotonaan kaikkialla mihin menimme ja herättivät positiivista huomiota.

    Lomareissun oheen oli sovitettu myös kaksi samana viikonloppuna pidettävää kansainvälistä koiranäyttelyä Vejenissä - osaisikohan ilman koiria mihinkään lähteäkään? Maunon ensimmäisen cacibin saamisesta oli edellisellä viikolla kulunut vaadittava vuosi ja yksi päivä, eli sille oli mahdollista saada kotiin viemisiksi kansainvälisen muotovalion arvo. Molemmilla koirilla oli mahdollisuus saada myös Pohjoismaiden ja Tanskan muotovalion arvot. Nykyäänhän SKL jälleen vahvistaa Pohjoismaiden valionarvon, johon on oikeutettu koira joka on valio kolmessa eri Pohjoismaassa. Molemmat koiramme olivat kuitenkin kevyehkössä kesäturkissa, joten niiden pärjääminen ei ollut etukäteen ollenkaan selvää. Ihan piti jännittää, vaikka yleensä säästän jännittämisen agilitykisoihin...

    Kyseessä olivat Tanskan kennelklubin 110-vuotisjuhlanäyttelyt, ja paikalle oli saapunut suuri joukko ulkomaalaisia koiria. Kessuja oli ilmoitettu toisena päivänä 19 ja toisena 17. Suurin osa kessuista oli Tanskasta, ja meidän suomalaiskoiriemme lisäksi mukana oli myös jokunen kessu Saksasta ja Ruotsista. Norjalaiset olivat valitettavasti joutuneet perumaan osallistumisensa.

    Lauantaina kessut arvosteli hollantilainen Hans van den Berg. Hän oli todellinen showmies, joka arvostelunsa lomassa hauskutti yleisöä monin tavoin. Kehässä oli todella hauskaa ja nauru raikasi. Hän kuuli sattumalta, kun sanoin koiralle "seiso", ja kommentoi heti: "Seiso? Sounds like finnish! I can speak finnish! Listen, vaalkoinenlansiylamaanterrieri! And edestakasin!" Oikein miellyttävä herra tämä van den Berg!

    Mauno osallistui avoimeen luokkaan, koska Tanskassa ei jaeta valioluokassa sertiä. Avoimesta luokasta tuli voitto, samoin Paras uros-kilpailusta. Kun tuomari ojensi cacibia ja sertiä osoittavia lappuja oli ihan pakko halata välitöntä tuomaria kiitokseksi. Niiden myötä Maunosta tuli siis Tanskan valio, ja aikanaan saapuvan vahvistuksen jälkeen siitä tulee myös kansainvälinen valio ja Pohjoismaiden valio!


    Lauantain Paras uros-luokka, vasemmalta PU3 Patrick vom Alten Nierstal (Saksa), PU2 Lohamras I've Been Waiting for You (Tanska, tuotu Ruotsista) 
    ja PU1 Eswood Maple leaf eli meidän Mauno

    Musse voitti niin ikään avoimen luokan ja nartut joten se sai myös sertin ja cacibin. Mussestakin tuli siis Tanskan ja Pohjoismaiden valio. Kansainvälisen valion arvoa joudutaan sen kohdalla vielä hieman odottamaan, koska ensimmäisestä cacibista ei ole vielä kulunut vaadittavaa yli vuotta.

    Rodun parasta koiraa valittaessa vastakkain olivat siis meidän koiramme. Tuomari laittoi Mussen voittamaan hieman runsaammassa kunnossa olleen turkkinsa ansiosta. Molemmat koirat saivat myös epäviralliset "DKK 110 år jubileumsvinder"-tittelit.

    Sunnuntaihin lähdimme ilman paineita, koska matkalle asetetut tavoitteet oli näytteyiden osalta saavutettu jo edellisenä päivänä. Koirat kilpailivat nyt valioluokassa. Tuomarina oli ruotsalainen Per Svarstad, joka oli lyhytsanaisuudessaan täysin edellispäiväisen tuomarin vastakohta. Tulos noudatti kuitenkin samaa linjaa kuin edellisenäkin päivänä, osat vaihtuivat vain sen verran, että Mauno oli ROP ja Musse VSP. Lisäksi molemmat koirat saivat taas cacibit ja Jubileumsvinder-tittelit.

    Matkan parasta antia olivat mielenkiintoiset keskustelut muiden koiraihmisten kanssa. Herätimme huomiota puhumalla suomea, ja ihmiset tulivat rohkeasti juttelemaan ja tutustumaan. Eräskin shibakasvattaja tuli esittelemään koiraansa, joka osasi kuulemma myös puhua suomea - olihan se syntynyt Suomessa! Kävimme monia mielenkiintoisia keskusteluja niin kessuväen, suomenlapinkoiraihmisten kuin muitakin rotuja harrastavien ihmisten kanssa. Mukavia ihmisiä löytyi niin Tanskasta, Englannista, Saksasta kuin Islannistakin. Tietysti tutustuimme myös muihin näyttelyissä matkaileviin suomalaisiin. Hieno matka ja hienoja kotiintuomisia!

    Kiitokset Colan ja Milan hoitajille hyvästä huolenpidosta lomamme aikana!

    11.-12.8. Maunon poika Vinski (Lady Godiva's Finn Forester) menestyi hienosti Kuopion näyttelyissä. Lauantain kaikkien rotujen näyttelystä tuloksena oli EH ja junioriluokan voitto. Sunnuntain KV-näyttelystä Vinski sai ensimmäisen sertinsä ja oli VSP! Onnea Vinski ja taustajoukot!

    4.-5.8. Vietimme viikonlopun agilityn merkeissä. Lauantaina olimme kisailemassa Seinäjoella, jossa tuomarina toimi Anne Savioja. Sunnuntaina kisasimme Lapualla, jossa ykkösten tuomarina oli Eija Berglund ja kakkosten tuomarina toimi Salme Mujunen. 

    Seinäjoella Maunon ja Pirren A-kisan tulos oli 10,24 ja sijoitus 3./21. B-kisassa tulos oli myös 10 ja sijoitus 6./21. Virheet olivat molemmilla radoilla täsmälleen samat; kepeillemenossa piti tehdä korjaus ja yksi rima putosi.

    Matti ja Cola saivat A-kisasta ensimmäinen nousunollansa sijoittumalla toiseksi tuloksella -0,49. Tiukille meni, mutta onneksi aika riitti. B-kisassa rimat olivat 65 sentin korkeudella, ja toinen rima putosi kun Matti lähti kääntymään liian aikaisin seuraavalle esteelle. Toinen virhe tuli A:n alastulokontaktilta. Tulos siis 10 ja sijoitus 1./8. 

    Lapualla aloitettiin hyppyradalla. Pirre päästi esteiden välistä vedossa Maunon hyppäämään väärältä puolelta, joten he saivat hylkäyksen väärän radan takia.

    Agilityrata meni paljon paremmin. Rata sujui virheettömästi aina viimeiselle hypylle, jonka rima putosi loppukirissä. "Onneksi" yliaikaa kertyi reilut kolme sekuntia. Muuten olisi saattanu harmittaa, kun viimeinen rima tuli alas muuten virheettömällä radalla... Tulos 8,15, sijoitus 4./19.

    Colan ja Matin agilityrata meni virheettömästi toiseksi viimeiselle esteelle asti. Colan jäi loppusuoralla vähän liikaa jälkeen ohjaajasta, ja pudotti riman kiirehtiessään perään. Varmisteluun olisi kyllä ollut aikaa, sillä ihanneaika alittui yli 12 sekunnilla. Tulos oli siis 5 ja sijoitus 4./8. Hyppyradalta Cola sai toisen nollansa kakkosista alittamalla ihanneajan reilulla 13 sekunnilla. Sijoitus oli 2./8.

    Mukava saldo viikonlopulta! Nyt koirat suuntaavat hierojalle ja muutaman viikon agilitytauolle keräämään voimia syksyn kisoja varten.

    Heinäkuu 2007:

    28.7.  Porin KV-näyttelyssä juuri vuoden täyttänyt Mila antoi myrskyvaroituksen. Tuomari Christian Vantu Romaniasta valitsi sen rodun kauneimmaksi koiraksi ja palkitsi sen lisäksi sertillä. Tuomari oli niin ihastunut Milan kauniisiin liikkeisiin, että pyysi saada kuvata niitä vielä kehän jälkeen omiin kokoelmiinsa. Turkkinsa kotiin jättäneen Maunon oli tyytyminen tällä kerralla PU-3 sijoitukseen ja varacacibiin, joka tosin vahvistuu aikanaan cacibiksi.

    Ryhmäkehässä Kari Järvinen valitsi Milan vielä kahdeksan parhaan pystykorvan joukkoon. Mauno puolestaan edusti isossa kehässä kasvattajaryhmässä, joka sijoittui upeasti BIS-4:ksi.

    24.7. Maunon pennut täyttävät tänään vuoden. Onnea Mila, Vinski, Elmo, Remu, Yona ja Flis!


    22.7.
    Moskovasta kuului taas iloisia uutisia. Maunon poika Flis (Rus Jmva Lady Godiva's Felix Felicitus) jatkaa vakuuttavia otteitaan näyttelykehissä. Se saavutti Venäjän Juniorimuotovalion arvon jo alle vuoden ikäisenä! Hienoa Flis ja taustajoukot Ludmila & Natalia!


    22.7.
    Maunon poika Vinski (Lady Godiva's Finn Forester) on kesälomailunsa ohessa käynyt parissa näyttelyssä. Hyvinkäällä tuloksena oli EH JUK2, Orivedellä ERI JUK4 ja Karjaalla EH JUK1. Hienoa Vinski ja taustajoukot!


    14.-15.7.
    Vietimme viikonlopun Kokkolassa agilityn ja näyttelyn merkeissä:

    Lauantaina osallistuimme meren rannalla Suntinsuun leirintäalueella järjestettyihin agilitykisoihin. Etukäteen jännitti, kuinka pystyn ohjaamaan, kun päällä oli keuhkoputkentulehdus ja antibioottikuuri. Onneksi antidopingsäännöt eivät koske ohjaajia ;). Hyvin se onneksi sujui, ja maalissa oli ihan voittajafiilis vaikka tulos ei päätä huimannutkaan. Muutama rima putosi taas ja molemmilla radoilla mentiin kepeille niin vauhdikkaasti, että ohitettiin toinen keppiväli. Olin kuitenkin tyytyväinen varsinkin toisella radalla tekemääni ratasuunnitelmaan. Jätin valssailut pois ja leikkailin (uhka)rohkeasti. Ja se toimi Maunolla hienosti :). Radat olivat nopeita, Mauno kuunteli ohjausta mallikkaasti ja pikkuvirheistä huolimatta jäi oikein hyvä mieli. Ehkä vihdoin alan oppia tekemään ratasuunnitelman juuri meille sopivaksi? Tulokset pähkinänkuoressa:
    *HYL
    * tulos 20,
    aika -4,48, sijoitus 29./59.


    Mauno - lentävä hollantilainen

    Matti ja Cola tekivät vuorollaan nättiä rataa. Etukäteen mietitytti, kuinka hyvin Cola on kuulolla tällä kertaa. Agirodussahan homma meni ihan penkin alle, kun Cola rakastui tulisesti Mirva-nimiseen kessutyttöön ;). Tällä kertaa Cola oli innolla mukana :). Jälkimmäisellä radalla he olivat ihan nollavauhdissa, kunnes putkelta tuli harmittava kieltovirhe. Molemmilta radoilta tuli vähän yliaikaa.Tulokset:
    *ratavirheet 15, aika 1,98, tulos 16,98, sijoitus 13./32

    *ratavirheet 5, aika 3,82, tulos 8,82 ja sijoitus 10./32.

    Sunnuntaina vuorossa oli Kokkolan kansainvälinen koiranäyttely. Tuomariksi oli vaihtunut Ligita Zake Latviasta. Tulokset olivat täysin identtiset Rovaniemen juhannusnäyttelyn tulosten kanssa. Mauno oli ROP ja sai CACIBin, Mila oli VSP ja sai kolmannen SERTinsä. Mauno edusti myös kasvattajaryhmässä, joka oli rodun paras. Samalla reissulla Maunon puolisisar Taimi tuli kansainväliseksi muotovalioksi, onnittelut!

    Kiitos Kaisalle yösijasta ja mukavasta seurasta!


    11.7. Mukavia uutisia Belgiasta: Maunon tytär Yona (Lady Godiva's Fancy Fiyona) oli paras juniori Brysselissä. Yona on myös aloittanut agilityharjoituksett ja vaikuttaa oikein nopealta agilitykessulta :).


    Yonan kaunis pää


    7.-9.7.
    Agirotu 2007 Vöyrillä: Luvassa oli pitkiä ja hauskoja päiviä toimitsijana, kun kotiseuramme WOFF järjesti Suomen suurimman agilitytapahtuman, Agirodun. Kolmen päivän ajan aamusta iltaan koirat ja ohjaajat nauttivat agilityn riemusta neljällä vierekkäisellä kentällä. Hienoon tunnelmaan pääsee eläytymään jälkikäteen näiden valokuvien kautta.

    Sunnuntaina järjestettiin joukkuekilpailut, joihin oli ilmoittautunut kaksi kessujoukkuetta, toinen mideihin ja toinen makseihin. Olin onnistunut hankkimaan itselleni ilkeän keuhkoputkentulehduksen, joten jouduin etsimään Maunolle lainaohjaajan. Onneksi Jonna lupautui Maunon kartturiksi lyhyestä varoitusajasta huolimatta. Kiitos, hädässä ystävä tunnetaan:)!

    Midijoukkueessa kilpailivat Rosi ja Jonna, Tinka ja Satu, Mirva ja Kirsi sekä Moona ja Jonna. Midien sijoitus oli 36./43. Maxien joukkueessa kilpailivat Cola ja Matti, Charli ja Merje, Mirva ja Kirsi sekä Mauno ja Jonna. Maxien sijoitus oli 38./47.

    Kiitos kaikille osallistumisesta, hauskaa oli!


    Agirotulaiset huoltojoukkoineen (kuvasta puuttuvat Charli ja Merje)

    Heinäkuussa on vähäsen jäljesteltykin, alla Milan tyylinäyte:

    Kesäkuu 2007:

    28.6. Saimme uusia kuvia Maunon pojasta Vinskistä (Lady Godiva's Finn Forester), josta on 11 kuukauden iässä kasvamassa komea poika. Vinski asuu Pietarissa ja on tullut kesälaitumille Keravalle emonsa ja mumminsa luo. Sosiaalinen Vinski on jo löytänyt monia juoksu- ja painikavereita läheisestä koirapuistosta.

    23.6. Näyttelymatka Rovaniemelle: Lähdimme juhannuksena koko perheen voimin Rovaniemelle ihailemaan keskiyön aurinkoa. Matka oli oikein mukava. Rovaniemen lisäksi ehdimme käydä mm. tutustumassa jäänmurtaja Sampoon ja Perämeren rantoihin:


    Vesipeto Cola nauttii


    Perämeren upeissa maisemissa


    Mila ja Matti rannalla


    Mauno ja Pirre tutustumassa jäänmurtaja Sampoon

    Mila ja Mauno pyörähtivät samalla reissulla koiranäyttelyssä. Kessujen tuomarina toimi belgialainen Rita Reyniers, joka piti molemmista koiristamme kovasti. Maunon nähdessään tuomari vaikuttui niin, että herkesi arvostelussaan miltei runolliseksi:
    "A real champion from top of nose till tip of tail! Moves easy like a train." eli vapaasti suomennettuna "Todellinen valio kuonon kärjestä hännän päähän! Liikkuu vaivattomasti kuin juna."  Voisiko upeampaa arvostelua enää toivoa?

    Mauno voitti urokset ja Mila nartut, eli isä ja tytär ottivat kaksoisvoiton. Mila jätti taakseen mm. kaksi paljon voittanutta kansainvälistä valiota, mikä on todella hyvä saavutus vasta 11 kuukauden ikäiseltä tytöltä. Rodun parasta valittaessa vastakkain olivat siis meidän perheen koirat. Mauno veti pidemmän korren ja Mila oli vastakkaisen sukupuolen paras. Kaupan päällisiksi Mauno sai cacibin, jota lähdimme näyttelystä yrittämäänkin ja Mila sai sertin. Milan saldona on nyt kahdesta junioriluokan esiintymisestä kaksi sertiä.

    Hieno juhannus kaiken kaikkiaan!


    10.6.
    Agilitykisat Vaasassa: Maunolle tuli molemmilta radoilta hylly. Toisella radalla se hyppäsi tiukassa kieputuspaikassa aidan väärältä puolelta ja toisella radalla se juoksi pussin ohi ja maassa olevan kankaan päältä. Siitä siis tuli hylly, mutta olisihan tuosta tullut jo kieltovirhekin. Ohjaaja saa taas mennä peilin eteen ;)...

    Colan ensimmäinen rata oli ihan hyvä, mutta kepeille mentiin tiukassa kulmassa ja siitä tulikin kieltovirhe. Suoritus riitti kuitenkin kilpailun toiseen sijaan. Toisella radalla tuli enemmän virheitä, kaksi kieltovirhettä kepeiltä, yksi pudonnut rima ja yliaikaa.

    Näitä kisoista ei siis jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville... Olipa kuitenkin kaunis sää ja muuten mukava päivä!  


    7.6.
    Cola täytti neljä vuotta. Onnittelut kultapojalle!


    3.6.
    Vietimme helteisen päivän Tuurin koiranäyttelyssä.
    Tuomarina toimi rotumme ainoa suomalainen kasvattajatuomari, pitkään keeshondeja Solvargens-kennelnimellä kasvattanut Susanne Wendell.

    ROP ja VSP jaettiin viime vuoden malliin. Mauno päihitti muut urokset ollen VSP ja Musse-sisar voitti nartut ollen ROP. Huonolle ei hävitty, sillä Musse sijoittui, niin ikään edellisvuoden malliin, vielä pystykorvaryhmässä toiseksi. Myös kasvattajaryhmämme oli ROP. Päivän iloisin yllätys oli se, että Mila sai sertin heti ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään :). Se sijoittui myös hienosti Paras narttu-luokassa ollen toinen. 

    Asiantuntijan antamat arvostelut olivat ylistäviä, vai mitä sanotte Maunon arvostelusta:Erinomainen, tyylikäs ja upeassa näyttelykunnossa esiintyvä uros, jolla on hyvin kaunis rodunomainen pää. Oikea-asentoiset ja -kokoiset korvat. Kauniit silmät ja täydellinen maski. Koira on ääriviivoiltaan sekä edestä että takaa täysin rodunomainen sekä seistessä että liikkuessa. Erinomainen karvan laatu sekä väri että kunto.

    Eikä Milan arvostelukaan juuri jälkeen jäänyt: Erinomainen nuori narttu, joka on rodunomainen ilmestys kaikkiaan. Erittäin sievä pää rodunomaisene värityksineen, silmineen ja korvineen. Erittäin kaunis, ryhdikäs, tasapainoinen kokonaisuus. Hyvä ylälinja ja häntä. Hyvä raajojen luusto ja kulmaukset. Liikkuu erittäin kauniisti ja rodunomaisesti.

    Päivä oli todella upea :). Kiitos kaikille mukana olleille ja kehässä ollessani koiria pidelleille apukäsille!


    Toukokuu 2007:


    31.5.
    Mauno ja Pirre mölli-BH:ssa:

    Olemme treenailleet Maunon kanssa tottista tähtäimessä BH-koe. Kävimme mittaamassa tottisosaamistamme mölli-BH-kokeessa Lapualla. Tottikset tehtiin ja arvosteltiin yhtä tarkasti kuin virallisessa kokeessakin. Jouduimme Maunon kanssa ensimmäisinä suoritusvuoroon. Mauno suoriutui liikkeistä mukavasti, mutta minä olin unohtanut aivot kotiin ;).

    Oman seuramme vaativana tunnettu tuomari Jussi arvosteli suorituksen suorasukaiseen tyyliinsä. Tuomionaan hän lausui: "koira pääsisi läpi kokeesta, mutta ohjaaja ei". En voinut kuin olla samaa mieltä, hötkyilin suorituksen aikana ihan turhaan... Tein lukemattomia pikkuvirheitä; unohdin laskea askelia seuraamiskaaviossa, annoin tarpeettomia lisäkäskyjä, käännyin jäävissä liikkeissä katsomaan pysähtyikö koira ja käännöksetkin tein ihan omituisesti... Sekoitin myös toko- ja pk-säännöt ja annoin Maunolle yhtään miettimättä "Paikka"-käskyn jättäessäni sen paikallamakuuseen. Tokossahan se on sallittua, pk:ssa taas ei. Kotiläksyksi sainkin sääntökirjan lukemista ;). 

    Jotain hyvääkin suorituksesta löytyi, ja se oli koira :). Mauno seuraa hyvin ja sillä on hyvä kontakti. Paikallamakuu oli rauhallista ja varmaa ja luoksetulo on erinomaisen ripeä. Se myös jaksoi yllättävän hyvin keskittyä loppuun asti. Olen oikein tyytyväinen Maunoon, se pelittää kohtuullisesti melko vähäiseen treenimäärään nähden :).

    Kokonaisarvosanaksi saimme "melko lähellä BH-tasoa". Virallinen BH-koe samalla tuomarilla kutsuu meitä elokuussa, joten ehdin onneksi opiskella säännöt ja hioa omat suoritukset kuntoon :).

    30.5.
    Mauno ja Cola agilityn epiksissä:

    Seuramme järjesti epäviralliset agilitykisat jäsenilleen. Molempien meidän poikien ekat radat menivät intoilemiseen, mutta toiset radat menivät nappiin. Molemmille tuloksena nollat, ja Maunon aika riitti MAXI-kilpailevien luokan voittoon ja kaikkien kilpailevien joukosta neljänneksi. Erityisen mukavaa oli, että Maunolla pysyivät taas rimatkin ylhäällä hienosäädettyämme lähtökuvioitamme hieman.

    28.5.
    Mila mätsärissä:

    Mila sai hyvää näyttelyharjoitusta vain oman seuran jäsenille rajatussa pienessä match showssa. Se esiintyi rauhallisesti ja voitti pennut kolmen osallistujan joukosta. BIS-kehässä se sijoittui kolmanneksi x-rotuisen kaunottaren Sassan ja komean herrasmiehen, irlanninsusikoira Maxin, jälkeen.

    26.5. Pojat agilitykisoissa Vaasassa:

    Osallistuimme viikonloppuna agilitykisoihin Vaasassa. Tuomarina toimi Risse Koponen, joka oli tehnyt juuri meille sopivat vauhtiradat.

    Mauno pudotti innoissaan molemmilla radoilla ensimmäisen esteen riman, kun sillä oli niin kiire päästä radalle. Ensimmäinen rata meni muuten ihan nappiin, loppurata meni virheettömästi ja aikakin alittui yhdeksällä sekunnilla. Sijoitus oli toinen. Toisella radalla keskityttiin riman putoamisen jälkeen vain tekemään iloinen suoritus ja siinä onnistuttiinkin. Olen oikein tyytyväinen molempiin ratoihin. Mauno teki taas hyvää työtä ja minäkin ohjasin sujuvasti.

    Matti ja Cola saivat molemmilla radoilla virhepisteitä samasta paikasta eli A-esteen alastulokontaktilla. Radat menivät muuten oikein hyvin ja aikakin riitti mainiosti. Molemmilla radoilla Colan sijoitus oli toinen.

    Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun, parin viikon päästä on seuraavat kisat :)! 


    12.-13.5.
    Hieno viikonloppu Ruotsissa!


    BISS Eswood Maple Leaf

    Lähdimme äitienpäiväviikonloppuna Ruotsiin yrittämään kahden arvonäyttelyn valloitusta. Samoihin näyttelyihin suuntasi useita muitakin suomalaisia, joten ilmassa oli lähes maaotteluhenkeä. Meidän matkaseurueeseemme kuului kolme koiraa ja kolme ihmistä; Mila, Mauno ja sisarensa Musse omistajineen. Lähdimme matkaan jo torstaina, joten ehdimme perjantaina lomailla ja tutustua Tukholmaan ja Uppsalaan. Sää suosi koko matkan ajan ja pääsimme helposti lomatunnelmaan :).


    Mila irrottelee vanhan Uppsalan museoalueen niityllä

    Lauantaina oli vuorossa Ruotsin Voittaja -07-näyttely Österbybrukissa. Näyttely järjestettiin upeassa kartanon puistossa, joten puitteet olivat sopivat arvonäyttelylle. Mila suoritti debyyttinsä junioriluokassa. Se esiintyi hienosti ja voitti kovatasoisen luokkansa. Mauno enemmän kiinnostunut tytöistä kuin esiintymisestä, ja sijoittui omassa luokassaan kolmanneksi. Musse vastasi päivän parhaasta suorituksesta voittamalla nartut ja saavuttamalla Ruotsin Voittaja -07-tittelin ja Ruotsin muotovalion arvon. Muutkin jaossa olleet tittelit menivät suomalaisille koirille, joten näyttelyn jälkeen oli aihetta kilistää yhdessä kuohuviinilaseja.


    Mila ensimmäistä kertaa isojen tyttöjen luokassa

    Sunnuntaina oli vuorossa keeshondien erikoisnäyttely Älvkarlebyssä. Koiria oli ilmoitettu peräti 86. Tuomarina toimi Corry Saes Hollannista. Sama tahti jatkui kuin edellisenäkin päivänä, kaikki kärkisijat tulivat Suomeen.

    Mauno räjäytti potin, sillä se voitti ensin oman luokkansa ja sitten kaikki muut urokset. Se sai siis sertin ja tuli Ruotsin muotovalioksi. Ihan kuin tässä ei olisi ollut jo kylliksi aihetta juhlaan, se valittiin myös rodun parhaaksi ja koko näyttelyn kauneimmaksi koiraksi! Voitto ei tullut helpolla, sillä paikalla olivat parhat näyttelykoirat Ruotsista ja Suomesta. Best In Show oli tässa kovassa seurassa upea saavutus!


    Best In Show Eswood Maple Leaf "Mauno"

    Tytöilläkin meni mukavasti; Mila esiintyi mallikkaasti ja sijoittui junioreissa toiseksi hienolla arvostelulla. Musse oli näyttelyn kolmanneksi paras narttu ja näyttelyn paras liikkuja. Mauno ja Musse valittiin myös BIS-pariksi.

    Palkinnot olivat upeat ja niitä oli paljon :). Auto oli kotimatkalla täynnä aivan kattoa myöten! Myös tunnelma oli katossa, olihan kotiin tuomisina erikoisnäyttelyn Best In Show, kaksi Ruotsin muotovaliota, SV-07-titteli, BIS-liikkuja ja BIS-pari! Emme olisi hurjimmissa unelmissammekaan osanneet odottaa näin huikeaa menestystä :). Kiitokset ja onnittelut Nannalle hienosta kasvatustyöstä ja hauskasta matkaseurasta!

    Huhtikuu 2007:

    21.4. Maunon pentu Vinski (Lady Godiva's Finn Forester) kävi ensimmäisessä näyttelyssään kotikaupungissaan Pietarissa. Se sai arvosanan Very Promising eli erittäin lupaava ja valittiin rodun parhaaksi pennuksi. Oikein hieno aloitus, onnittelut taustajoukoille Elinalle ja Annamaijalle!


    13.-14.4.
    Samana aurinkoisena viikonloppuna oli kaksi näyttelyä Vaasassa, lauantaina keeshondien erikoisnäyttely ja sunnuntaina KV-näyttely. Molemmat tuomarit tulivat Ruotsista, lauantaina kessut arvosteli Ewa Nielsen ja sunnuntaina Moa Persson.

    Mila BIS-pentu

    Mila sai molempina päivinä KP:n eli kunniapalkinnon ja oli hienosti ROP-pentu. Mauno menestyi erikoisnäyttelyn kovassa kilpailussa upeasti aivan kärjen tuntumaan saakka ollen Paras uros-2. Sunnuntaina se oli viides eli viimeinen koira joka ei sijoittunut PU-luokassa. Cola sai erkkarissa ERIn muttei sijoittunut valioluokassa, sunnuntaina se jäi mummolaan hoitoon. Erkkarissa tuli menestystä myös epävirallisissa luokissa, Mauno oli sisarensa kanssa BIS-pari ja Maunon mamman jälkeläisryhmä oli BIS. 

    9.4.
    Match Show Vaasassa:

    Mila harjoitteli pentuluokassa kehäkuvioita. Se esiintyi oikein mallikkaasti ja sijoittui punaisten pentujen toiseksi.

    Cola osallistui Annan kanssa Lapsi & koira-kisaan. Anna ohjasi Colaa todella taitavasti, vaikka he osallistuivat kisaan ihan ensimmäistä kertaa. He sijoittuvat hienosti punaisten kolmanneksi:

     


    1.4.
    Kävimme avaamassa kisakauden 2007 Vöyrin agilitykisoissa. Kisat olivat maneesissa, johon oli edellisenä päivänä vaihdettu uusi hiekka. Pohja oli siis todella pehmeä ja raskas, kuin olisi upottavalla hiekkarannalla tarponut. Se heijastui koirien suorituksiin ja toiseen kisaan pitikin laskea rimoja alemmas ja lisätä ihanneaikaa.

    Mauno: Maunon ja Pirren ensimmäinen rata meni todella hyvin. Ohjaus onnistui kerrankin aivan nappiin. Valitettavasti yksi rima kuitenkin putosi täpärästi kun viisto hyppy jäi upottavan alustan takia hieman matalaksi. Tulos oli siis 5 ja aika oli -5,40, sijoitus oli neljäs 27 koiran joukosta. Nollatulos oli siis todella lähellä :) .

    Toiselta radalta tuli hylkäys, koska viimeinen keppi jäi koiran väärälle puolelle. Mauno meinasi jo lähteä suoraan edessä olevalle putkelle, joten kaksi viimeistä keppiä piti ottaa uudestaan. Valitettavasti ohjaajalle tuli täydellinen oikosulku, joten kepit lopetettiin väärin päin... No, sellaista sattuu!

    Ekasta radasta jäi todella hyvä mieli. Mauno oli taas todella loistava ja teki hyvää työtä radalla. Ohjaajakin onnistui pitämään hermot kasassa (jos keppimokaa ei lasketa :) ) ja ohjaamaan sujuvasti. Tämä antoi uskoa siihen, että tänä kesänä on mahdollista päästä kakkosiin!

    Cola: Matin ja Colankin osalta kausi alkoi hienosti vaikka nollat jäivät vielä puuttumaan. A-kisasta tuli virheetön rata mutta yliaikaa tuli 2,60 sekuntia. Aikaa kului keppejä haistellessa ja puomin kontaktien varmistelussa. A-kisa oli 1st Choice-cupin osakilpailu jonka Colan voitti yliajasta huolimatta. Palkinnot olivat todella hyvät. Voitosta sai ison metallisen ruoka-astian, koirien purupalloja, juomapullon, Had-huivin, 1st Choice Cup Winner-lippiksen, avainkaulanauhan ja yht. 5kg ruokaa. Lisäksi voitimme vielä arvonnassa repun.

    Tuomari antoi alustan hitauden takia reilusti lisää aikaa B-kisaan. Cola selvitti radan monta sekuntia alle ihanneajan, mutta yksi rima tipahti hitaassa kohdassa. Tulos oli siis 5 ja sijoitus kolmas. Nollatulos oli taas lähellä :).

    Oikein mukava aloitus kisakaudelle!

    Maaliskuu 2007:

    24.3. Mila ja Mauno kävivät Tampereen KV-näyttelyssä rodun spesialistituomari Hans Lehtisen arvosteltavana. Maalaistyttömme Mila käyttäytyi ensimmäisessä näyttelyssään kuin olisi ollut kokenut maailmanmatkaaja. Se ei ollut moksiskaan ison näyttelyn hälinästä vaan esiintyi todella reippaasti. Tuomari piti Milasta kovasti ja palkitsi sen kunniapalkinnolla ja sijoitti sen ROP-pennuksi. Upea arvostelu kuului kaikessa lyhykäisyydessään seuraavasti: "Hyvin herkullinen pentu. Ihastuttavat ääriviivat. Erinomainen liikkuja." Mauno sai ERIn mutta ei sijoittunut kovatasoisessa valioluokassa. Kasvattajaryhmä, jossa oli mukana myös Mauno, oli rodun paras.
      
    10.3.
    Järjestimme tänään kessujen perhetapaamisen Lapualla luonnetestin merkeissä. Testiin osallistuivat meidän Mauno (Eswood Maple Leaf), sen emo Tinka (E. Blueberry Pie) ja emon veli Kaapo (E. Big Smile). Tuomareina toimivat Pekka Orava ja Pasi Halme, eli sama kaksikko, joka testasi viime vuonna myös meidän Colan.

    Maunon tulokset osa-alueittain:

    Toimintakyky: +1 Kohtuullinen
    Mauno toimi kautta linjan ihan mukavasti ja pystyi tekemään ratkaisuja oudoissa tilanteissa. Pimeässä huoneessa se teki koko ajan töitä.

    Terävyys: +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
    Mauno piti hyvin huolen itsestään. Se jopa esitteli tuomarille kertaalleen hammaskalustonsa . Se palautui uhkaavasta tilanteesta nopeasti ja oli heti kaveria tuomarin kanssa kun uhkaaminen loppui.

    Puolustushalu: +3 Kohtuullinen, hillitty
    Mauno oli koko ajan minun ja tuomarin välissä haukkuen tarmokkaasti. Tästäkin uhasta se palautui saman tien ja lähti huoletta tuomarin matkaan.

    Taistelutahto: -1 Pieni
    Tämä oli Maunon kompastuskivi. Kun repimisleikit eivät kiinnosta, niin eivät kertakaikkiaan kiinnosta. Tämä vei melkoisesti loppupisteitä. Jos arvosana olisi ollut "Kohtuullinen", loppupisteitä olisi tullut 30 enemmän... No, niitähän ei kyllä saisi tuijottaa liikaa.

    Hermorakenne: +1 Hieman rauhaton
    Mauno selvisi hyvin kaikista vastaan tulevista tilanteista, mutta haukahteli välillä ihan lämpimikseen.

    Temperamentti: +3 Vilkas

    Kovuus: +1 Hieman pehmeä
    Tämä on mielestäni oikein hyvä ominaisuus tällaiselle harrastelukoiralle, koska se usein tarkoittaa sitä, että koira myös oppii nopeasti.

    Luoksepäästävyys: +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
    Mauno meni heti tutustumaan tuomariin, ja ihan örisi mielihyvästä kun löytyi niin hyvä kohta rapsutettavaksi.

    Laukauspelottomuus: +++ Laukausvarma
    Mauno tuskin edes huomasi paukkuja...

    Loppupisteet: 144

    Mauno sai mukavan arvostelun nuoreksi koiraksi. Sehän täytti vasta reilu kuukausi sitten testiin pääsyyn vaadittavat kaksi vuotta. Se sai peräti neljästä osa-alueesta parhaan mahdollisen tuloksen +3, eikä osoittanut mitään äärireaktioita missään osa-alueessa. Mauno osoittautui sellaiseksi kuin ennakkoon arveltiinkin. Se on vilkas, ystävällinen ja nopeaoppinen koira, joka osaa pitää huolen itsestään ja siinä sivussa vähän emännästäänkin.

    Lue lisää...


    1.3.
    Yona (Lady Godiva's Fancy Fiyona),
    Maunon Belgiassa asuva tytär, aloitti näyttelyuransa viime viikonloppuna. Se sai ensimmäisessä näyttelyssään arvosteluksi Very Promising eli Erittäin lupaava ja oli rodun kaunein pentu. Onnittelut Sven ja Vera!

    Helmikuu 2007:

    25.2. Mauno voitti Lapuan Koiraharrastajat ry:n Vuoden näyttelykoira 2006-kisan ja sai vuodeksi omakseen komean kiertopalkinnon.

    4.2.
    Hieno päivä! Kävimme Keuruulla näyttelyssä, johon oli ilmoitettu 16 kessua. Tuomari Paula Rekiranta piti tiukkaa linjaa, mutta piti kuitenkin Maunosta kovasti. Se sai viimeisen valionarvoon tarvittavan sertinsä valioitumiseen vaadittavan kahden vuoden iän täytyttyä vain 1,5 viikkoa aikaisemmin. Viime elokuussa Eestistä saatu serti oli jo plakkarissa odottamassa Suomessa valioitumista, joten Maunosta tuli nyt kertaheitolla Suomen ja Eestin muotovalio!

    Tammikuu 2007:

    29.1. Saimme Moskovasta mukavia uutisia. Maunon poika Flis (Lady Godiva's Felix Felicitus) oli osallistunut viime viikonloppuna ensimmäiseen näyttelyynsä. Kyseessä oli peräti kansallinen pystykorvien erikoisnäyttely. Flis oli käyttäytynyt oikein hienosti. Se sai loistavan arvostelun spesialistituomarilta ja valittiin parhaaksi urospennuksi. Hienoa Flis ja taustajoukot Ludmila ja Natalia! 

    28.1. Turun kansainväliseen näyttelyyn oli ilmoitettu peräti 46 keeshondia. Mauno sai ERIn ja sijoittui avoimessa luokassa neljänneksi. Musse-sisko esiintyi reippaasti Pirren ohjastamana rohmuten koko potin; saaliina serti, cacib, Suomen muotovalion arvo ja ROP! Kasvattajaryhmässämme oli mukana sisarussarjasta Mauno, Musse ja Gini sekä siskopuoli Steffi. Sisarukset olivatkin hurjassa vireessä. Esillä oli kokonaiset neljä kasvattajaryhmää, joista meidän poppoo vei pisimmän korren! BIS-kehässäkin pääsimme vielä kahdeksan parhaan joukkoon. Hienoa kaverit, kivaa oli!

    23.-24.1. Yhtä juhlaa! Tammikuun 23. juhlittiin Maunon 2-vuotissyntymäpäivää ja tammikuun 24. Milan puolivuotissynttäreitä. Juhlan kunniaksi tarjolla oli tietysti kakkua koiramaiseen makuun. Onnittelut myös molempien sisaruksille!


    December 2007:

    16.12. Mila in Nordic Winner 2007 in Stockholm, Sweden:


    Mila in the ring, handler Johanna Koskinen

    © Juha Norrena

    Watch a video clip (Mila as the second one)


    Mila won intermediate class and was placed Best Bitch-2 under british Sheila Jakeman. Mila also won swedish CAC. Thank you Nanna and Juha from kennel Eswood for taking Mila to Stockholm with you!


    8.12. Mila received Finnish Junior Winner 2007-title!

    We participated Finnish Kennel Clubs annual Winner Dog Show in Helsinki. It's the biggest show in Finland. This years total entry was over 8500 dogs. Mila received Finnish Junior Winner 2007-title under judge Kirsti Lummelampi! She also won res. CAC and was placed 3rd in Best Bitch competition. 

    Mauno did it well, too. He was chosen as 2nd best in champion class and 3rd best male.

    November 2007: 

    18.11. Jyväskylä INT: Mauno EXC Best Champion-2 and Mila EXC Best Intermediate-3 under Kathleen Grosso from USA. Eswood breeders class including Mauno was BIS-2!

    3.11.  Agilitycompetiton in Vöyri: Mauno made clean run and won his class (17 competitors). One clean run more and he'll be in the next experience level!

    October 2007:

    27.10. Mauno passed behavior and obedience test of working dogs!

    20.10. Our "home  show" Seinäjoki INT: Mila won BOB with CAC and finally the Best In Group-4! Mauno was Best Male-2 with reserve cacib. Total entry of the show was 3600 dogs.


    Mila BIG-4 in Seinäjoki international dog show

    6.10. Oulu INT show: Mila has now been in five shows and has already won five CAC's! She was also BOS under judge Paavo Mattila. Mauno was placed Best Male-2 after his dad.

    September 2007:

    10.9. We got some new photos of Mauno's sons. Thank you!

    A little skipper Elmo (Lady Godiva's Favourite Boy):

    Flis (Lady Godiva's Felix Felicitus):

    August 2007:

    30.8. Tervakoski INT show: Judge Corry Saes from Holland liked Mauno a lot according to the critique: "Impressive dog" and "Moves like a keeshond should". Mauno wasn't in his best coat so he was placed Best Male-3 with res.cacib.


    18.8.
    We got some beautiful photos 
    of Mila in the group finals of Pori INT showThank you kennel Tunturipuron!


    © Tunturipuron

    11.-12.8. DKK's 110 years Anniversary Winner Show in Vejen, Denmark:

    On Saturday Mauno won his last CACIB and danish CAC under Hans van den Berg from Netherlands. He also became Best of Opposite Sex. He is now Danish champion and after confirmation he will be International and Nordic champion too! On Sunday he also won CACIB and was chosen as Best of Breed under swedish judge Per Svarstad. Well done Mauno, our little show man!


    Saturday's Best Male-3 Patrick vom Alten Nierstal (Germany), Best Male-2 Lohamras I've Been Waiting for You (Denmark, imp. Sweden) 
    and Best Male-1, our Eswood Maple Leaf "Mauno"


    11.-12.8.
    Kuopio International Dog Show:

    Mauno's son Vinski (Lady Godiva's Finn Forester) won his first CAC in Kuopio international Dog Show and became BOS. Congratulations Vinski, Annamaija and Elina!

    July 2007:

    28.7. Mila BOB & CAC and Mauno Best Male-3 and CACIB in Pori International dog show under judge Christian Vantu.

    22.7.
    Great news from Russia! Mauno's son Flis (Lady Godiva's Felix Felicitus) has already finished his Russian Junior Champion-title! Well done Flis, Ludmila & Natalia!


    15.7. Mauno BOB with CACIB
    and Mila BOS with CAC in Kokkola INT show under Ligita Zake from Latvia.


    11.7.
    Good news from Belgium! Mauno's daughter Yona (Lady Godiva's Fancy Fiona) became Best Junior Dog at the Show in Brussels! Congratulations Yona, Sven & Vera! Yona has also started agility, and she seems to be quite promising agility kees :)!


    Yona's beautiful head


    We have been into a couple of agility competions in July without any special success. 


    Mauno - the Flying Dutchman

    We have also practised some tracking, too. Mila shows us how a kees tracks:


    June 2007:

    28.6. We got some new photos of Mauno's son Vinski (Lady Godiva's Finn Forester) at the age of 11 months. Handsome boy!

    23.6. We travelled to Rovaniemi, Lappland to celebrate midsummer and the midnight sun. We also visited icebreaker Sampo and swam in the Bothnian Bay:


    Cola enjoys swimming in Bothnian Bay


    Great views of Bothnian Bay


    Mila and Matti in the reed


    Mauno and Pirre on the icebreaker Sampo

    Mila and Mauno also visited Rovaniemi international dog show. Judge Rita Reyniers from Belgium liked very much of both of our dogs. She was especially impressed with Mauno: "A real champion from top of nose till tip of tail! Moves easy like a train." Could you ask for any better critique?

    Mauno won Best Male with cacib and Mila won Best Bitch with CAC. Mauno became BOB and Mila BOS. Not bad for a 11 months old girl! What a great midsummer trip we had!


    10.6.
    Agilitycompetiton in Vaasa: Nothing much to tell about ;). Cola did our best run with one fault and 2nd place. We can forget the rest and go back to practice...


    7.6.
    Cola is fours years old. Congratulations!

    3.6. Mauno won BOS and Mila won her first CAC under specialist and keeshond breeder Susanne Wendell (kennel Solvargens) in Tuuri dog show.

    May 2007:


    12.-13.5.
    What a great weekend in Sweden!


    BISS Eswood Maple Leaf

    The Swedish Winner Show was held on Saturday in Österbybruk in the garden on an old mansion. Mila made her debut in juniors and won her class. Mauno preferred girls better than showing and was placed 3rd in his class. Musse (Mauno's sister Eswood Maple Mousse) made our day by winning bitches and becoming Swedish Champion and SW-07! 

    The Swedish Kees Specialty 2007  was held on Sunday in Älvkarleby. Competition was tough, all the best show dogs from Sweden and Finland were there. Total entry was 86 Kees.

    Mauno took Best in Show in Specialty under the judge Corry Saes from Netherlands! Mauno won also CC and became Swedish Champion.  What a great showman!


    Best In Show in Specialty

    Mauno and his sister Musse were also chosen as Best Brace and Musse was chosen as Best Mover. We came back to Finland with one BIS in Specialty, two Swedish Champions, one SW-07, BIS Mower and BIS Brace :)!

    April 2007:


    21.4.
    Mauno's son Vinski (Lady Godiva's Finn Forester)
    started his show career last weekend in his home town St. Petersburg, Russia. He was judged as Very Promising and Best Puppy of Breed. Congratulations Elina and Annamaija!

    13.-14.4. Two shows, specialty for keeshonden and international show, in the same weekend in Vaasa. We had a great success in Keeshond Specialty. Mila won BOB-puppy with Prize of Honour and BIS-puppy, Mauno was Best Male-2 and Cola got EXC. Mauno and his sister Musse (Eswood Maple Mousse) were Best Couple of Breed. Mauno's mother Tinka's (Eswood Blueberry Pie) progeny class (including Mauno) was Best of Breed.

    In Vaasa INT-show Mila won BOB-puppy with Prize of Honour again and Mauno was 4th in Champion Class.

    Mila BIS-pentu
    Mila BISS-puppy under judge Ewa Nielsen from Sweden

    1.4. First agility competion for the year 2007:

    Mauno did a very good job on the first course but dropped one bar. He beated standard course time with 5,5, seconds. Clean run was very close! His placement was 4th amongst 27 dogs. Second course went very well too until his handler made a mistake when weaving poles...

    Cola's first course went very well. He made a clean round but he exceeded maximum course time. Although, he won the  first course. Second course went faster but he dropped one bar. His placement was 3rd.

    March 2007:

    24.3. Mila started her show career in Tampere INT show. She became Best of Breed Puppy with prize of honour under specialist Hans Lehtinen. Mila's critique: "Very delicious puppy. Lovely silhouette. Excellent mover."

    10.3.
    Mauno has been character tested. Results

    1.3.
    Mauno's daughter Yona (Lady Godiva's Fancy Fiyona)
    started her show career last weekend in Belgium. She was evaluated Very Promising and became Best puppy. Congratulations Sven and Vera!


    February 2007:

    4.2. Mauno became Finnish and Estonian Champion in Keuruu dog show under judge Paula Rekiranta at the age of two years and 1,5 weeks (required age for Finnish Champion title is 2 yrs).

    January 2007:


    29.1.
    Great news from Russia! Mauno's son Flis (Lady Godiva's Felix Felicitus) went to national specialty show for spitzs. 
    He behaved well though it was his first show ever. Flis became the Best Male Puppy and received an excellent description from an expert.

    28.1. Mauno EXC and 4th in open class in the Turku international dog show amongst 46 kees.

    23.1. Mauno 2 years and 24.1. Mila 6 months old! Congratulations!